Sydänsuruja ja syvällisyyksiä

Mitä muuta ihminen kaipaakaan?

Toista ihmistä kenties? Kyllä.

Sen huomaa hyvin itsestä. Kuinka kaipaa toista ihmistä... Joskus jotakuta tiettyä, joskus vain... Ihmistä. Ihmistä joka rakastaa, ilmaisee rakkautensa, kertoo kuinka tärkeä olet, joka toivottaa hyvää yötä, huomioi, kohtelee sinua hyvin, pitää tärkeänä... Ihmistä jolle olet tärkeä, rakas. 

Ja jos tällaista ihmistä ei ole... Tuntuu kuin jotain puuttuisi, jotain tärkeää. Niin kuin puuttuukin... Läheisyys... Juuri sillä tietyllä tavalla. Ilman rakkautta on tylsää elää... On niin yksinäistä, kylmää, pelottavaa... On niin kamalaa elää. Ilman rakkautta. Juuri sitä tietynlaista rakkautta - totta kai on perhe... Ja kaverit... Mutta kaikki ovat vain pieniä tähtiä suuressa pimeydessä. Pieniä valonlähteitä... Osa jopa heikkeneviä valoja. Sitten... Kun löydät Hänet - oikean ihmisen - maailma valaistuu. Hän on kuin aurinko - kuin kuu. Kuin ilma jota hengität, kuin vesi joka sammuttaa janosi, ruoka joka ravitsee sinut. Valtameri. Koko elämä. 

Sitten... Jos Hän pettää sinut... Jättää sinut... Valo pimenee... Ajaudut pimeyteen. On kuin... Koko elämä olisi mennyttä. Kuin olisit... Pimeässä tunnelissa... Et pääse pois... 

Silloin hän ei ollut Se Oikea. Täytyy jatkaa etsimistä... Hän, joka on Se Oikea, osaa korjata murtuneen sydämesi. Hän... Pelastaa sinut pimeydestä. Eikä hylkää sinua sinne koskaan. 

Joskus vain... Käy niin ettei tiedä kuka on juuri Se Oikea. Koska... Järki sanoo, että ihminen... Joka on syössyt sinut pimeyteen jo kolmesti... Ei olisi oikea... Mutta tunteet sanoo muuta... Ihminen joka on valinnut jo kahdesti toisen sinun sijastasi... Ei voi olla oikea... Silti tunteet vain sanovat muuta. Kehottavat olemaan päästämättä irti. Sydän, tunteet, sisäinen ääni, jopa osa järjestä - kehottaa pitämään kiinni. Taistelemaan. Mutta jos tietää sen olevan turhaa? Tietää että satuttaa sillä vain muita? Tietää ettei kuitenkaan... Koskaan saa Häntä... Joka oli ensimmäinen joka sinua kohteli kuten halusit? Joka kohteli sinua naisena, ei pikkutyttönä? Joka kuitenkin kohteli sinua pikkuisenaan? Omana pienenä kisunaan... Kunnes löysi toisen - paremman, kauniimman, itsevarman, ystävällisen, persoonallisen tytön? Joka voitti sinut taas? Joka sattuu olemaan paras ystäväsi... Yksi parhaista... 

Silloinkaan ei saa päästää irti. Ei koskaan. Ei muistoista - ei ihmisestä. Täytyy vain vaalia muistoja, rakastaa Häntä ystävänä, tukahduttaa suurimmat tunteet ja kätkeytyä maskin taa, hymyn taa joka suojelee. Katsoa eteenpäin... Mutta tietää, että jos saisi vielä mahdollisuuden... Ottaisi Hänet takaisin. Olla varma siitä ainoasta asiasta josta voi olla varma, mutta luvata itselleen ettei koskaan yritä kiilata itseään heidän väliinsä. Koskaan.

Tiedän ettei kukaan voi koskaan korvata Häntä - eikä pidäkään. Jokainen ihminen on yksilö - omanlaisensa. Ja yksilöinä heitä on kohdeltava. Jokainen on erilainen... Vaikka vaalii muistoha, niissä ei pidä elää. Ei saa verrata ihmisiä toisiinsa... Ei koskaan. 

Jotkut ovat sitä mieltä etten ole oma itseni... Jos kerran olen vähän sitä mitä kukakin haluaa. Se ei ole totta. Se olen minä. Olen vain... Sellainen. Ja toivon että se hyväksytään. Pelkään toki sitä mitä muut ajattelevat... Haluan että muut pitävät minusta. Se vain olen minä. Sellainen. Jokainen ihminen... Jättää jälkensä minuun. Mutta... Se vain on niin. Se... On sitä mitä tahdon. Osa toki on sellaista mitä olen itse, mitä olen aina ollut, mitä haluan olla vaikkeivat muut haluaisikaan. Minulla on oma tahto. Jos haluan harrastaa jotain mitä muuta helveksivat, hitot siitä. Harrastan silti. Vaikka inhoankin itseäni aika usein, osaan myös rakastaa itseäni. Rakastaa persoonaani. Sitä kaikkea mitä olen. Vaikkeivat muut niin tekisikään. Silti.

Mutta on totta, että kätken osan itsestäni... Kätkeydyn maskin taa. Etten satuttaisi muita... Niin pahasti... Se tosin ei aina auta... Olen todella pahoillani... Satutin sinua. Sinä tiedät että puhun juuri sinusta. Halusin vain olla rehellinen... En halunnut satuttaa sinua. Ollenkaan. Sen vuoksi epäröin kertoa... Olen todella pahoillani. Tiedän ettei pelkkä anteeksipyyntö riitä, kerro mitä voin tehdä hyväksesi... Kaipaan sinua. Et ole juurikaan puhunut minulle... Sen jälkeen kun kerroin etten ole varma tunteistani. Olen todella pahoillani... Vielä kerran... Anteeksi. Anteeksi.

Mutta... Meitä kaikkia satutetaan joskus. Kaikki tekevät virheitä; osa virheistä on pieniä, korjattavia virheitä, vaikkapa virhe neuloksessa, kirjoitusvirhe. Osa on vähän suurempia virheitä, joita on vaikeampi korjata kuten liika suola vohvelitaikinassa, virhe maalauksessa. Osa taas... On virheitä joita ei voi korjata helposti. Joita on vaikea korjata, osaa mahdotonta, kuten särkynyt sydän. Mutta kuten Edward John Phelps sanoi; "Se, joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee mitään." 

Sille ei vain voi mitään. Täytyy yrittää korjata virhe, elää sen kanssa... Auttaa... Olla tekemättä virhettä uudelleen. Virheistään oppii. 

Myönnän, että olen satuttanut monia, ihan vain olemalla minä. Mutta yritän olla tekemättä sitä uudelleen. Rakastan ystäviäni, ottaisin vaikka luodin heidän puolestaan. Tekisin mitä vain. Ihan mitä vain. Itse asiassa... Ilman ystäviäni minua ei enää välttämättä olisi. He vetivät minut pimeimmästä kuilusta, kohti valoa. Nyt minun täytyy jatkaa itse. Elää. Elää vahvana - itseni vuoksi, ystävieni vuoksi, sen vuoksi että voisin suojella heitä. Kiusaajilta. Kaikelta, miltä voin suojella. Jotta voisin auttaa heitä niin kuin voin - tehdä mitä he pyytävät, mitä he ikinä pyytävät jos siitä on apua. Jos vain voin auttaa.

Mutta nyt, rakkaat lukijani, on aika lopettaa tältä erää. Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille <3


Hosimurzu <3

Ja ai niin, tuonne alas voisi sitten laittaa kommenttia; palautetta, bloggausideoita ja kaikkea sellaista, kiituksia. ^^

Maahan poljettu väsynyt Matti-peruna

Hieno otsikko.
Tuotanoin.
Päivitin viimeksi uutenavuotena.
Eli. Ihan aluksi.
DEEJAY JA KITSUNE JA AFFETINTTI JA ZAMYA JA KIRSIKKA JA HERRAJESTAS KAIKKI NYT TULKAA POTKIMAAN PERSUUKSILLE JOS EN BLOGGAA HETKEEN! Asdfghjklöä se aina jotenkin jää. Joten jos saan pyytää, tulkaa oikeasti repimään hihasta ja taluttamaan koneen ääreen.
Sitten. Seuraava aihe. Mitäs minulle on tapahtunut parin viikon aikana? No, kaikenlaista mutta... Hmm. No, ensimmäinen viikko uudenvuoden jälkeen... Käytiin Matkuksessa muutaman ihmisen kanssa ja ostin paidan ja hei kaikkia kiinnostaa. XD
Ja tuota noin... Ei nyt oikein ajatus kulje. Ämmh... Ööööööö..... Eeeeee.... Hemuli ja Nuuskamuikkunen ovat pari... Ööööääääääääääh en keksi mitään....
Joo, kyllä, viisailla (KRHM minunkin mielestä) ja mielikuvituksellisilla (ihan oikeesti?) ihmisilläkin on vaikeita päiviä. :DD
Käytän paljon hymiöitä.
Mutta siis. Jatkakaamme.
Noh... Koulu sujuu ihan ok, pieniä keskittymisvaikeuksia tunneilla ehkä ilmennyt... Kun ei vain jaksaisi. D:
Jajaja... Kirpputorit on kuulkaas hyviä paikkoja. Vaatekaappini sisältö koostuu arviolta 70-80% kirpputorilta ostettuja vaatteista. Ja toki voisin kaupastakin ostaa, mutta kirppiksiltä saa halvemmalla ja sieltä löytää välillä unniikkeja vaatteita tai vaikkapa ulkomailta ostettuja vaatteita. Itse ostin tuossa olikohan viime lauantaina mm. mustan kauluspaidan ja mustan liivin. :33
Mitäs muuta... No, henkisesti vähän raskasta ollut. Koska ihminen... Jota rakastan suuresti vieläkin... Tavallaan... No ei voi sanoa jätti minut, eikä että antoi rukkaset koska emme olleet yhdessä. No, siis... Välit poikki. Sanoi pitävänsä eräästä toisesta tytöstä (joka sattuu olemaan itse asiassa yksi parhaista kavereistani) enemmän... No, se satutti totta kai, en kiellä. Olin toisaalta iloinen heidän puolestaan... Koska molemmat ovat aivan fantastisia ja mahtavia ihmisiä. Parhaita ystäviä joita ihminen voi toivoa. Kiitos siitä, tiedän että kumpikin luette tätä. Kiitos. Oikeasti. Kiitos todella paljon. Rakastan teitä kumpaakin (niin siis ystävinä. Vähintäänkin) <3 Ja rakastan muutenkin ystäviäni. Mistä olenkaan saanut niin mahtavia, upeita ihmisiä ystävikseni? Kiitos. Kiitos kaikille.
Mutta siis... Tilannehhan on varsin mukava kun ottaa huomioon että kummatkin ovat samassa bändissä kanssani, samassa koulussa ja parhaia ystäviäni. Että. Välillä ottaa vähän vaikeasti... Mutta eipä sille mitään mahda...
Ja vielä sekin että kun se on juuri se ystäväni. Jos se olisikin kuka tahansa muu olisin niinkin veemäinen että yrittäisin saada Hänet vielä takaisin. Mutta en voi tehdä sitä. Enkä tiedä voisinko silloinkaan... Se satuttaisi Häntä. Mutta elämä on. Pitää vain jatkaa eteenpäin... Tai odottaa.
Mutta sitä en hyväksy että minun vuokseni kärsitään. Poika, joka laittoi välit poikki, syyttää itseään siitä että olen hänen takiaan hieman masentunut. Tai siis, masennukseni otti alamäkeä siitä. Pienen itsetuhoisuuden kera... Mutta olen okei. Mutta siis... Hän syyttää itseään kaikista ongelmistani, ja minä taas syytän itseäni siitä että hän kärsii. Ja tästä saamme mukavan noidankehän. Elämä on sitten niin mukavaa eikös vain? Ja todella yksinkertaista. Sarkasmiako? Ei toki, pois se minusta.
Mutta. Turha edes yrittää löytää bloggauksen punaista lankaa, kirjoitin kaikkea mieleen tulevaa.
Mutta kiitos rakkaat lukijat, kommentoikaa toki, antakaa palautetta jajaja... Kertokaa toiveita mistä bloggaisin. Itsestäni? Jostakin mielipiteitä herättävästä asiasta? Kommentoikaa olkaa hyvät~

Hosimurzu<3